Paikallinen sopiminen: uhka vai mahdollisuus?
Metsäteollisuus ry:n taannoinen ilmoitus lopettaa työehtosopimustoiminta herättää avoimia kysymyksiä, joihin tässä vaiheessa on vaikea vastata. Mitä käy muille aloille? Miksi juuri nyt? Seuraako kenties Teknologiateollisuus tai Palta perässä? jne. Vielä toistaiseksi mikään muu työantajaliitto ei ole ilmoittanut lähtevänsä samalle tielle kuin Metsäteollisuus ry, eikä sitä kai vielä kukaan odottanutkaan. Muut seuraavat mielenkiinnolla, miten metsäteollisuuden yrityksissä onnistutaan neuvotteluissa, ja tehdään päätöksiä vasta sitten. Metsäteollisuudessa työskentelevien ylempien toimihenkilöiden osalta tämä voi olla jopa mahdollisuus. Josko nyt olisi mahdollisuus saada heillekin sopimus aikaiseksi. Metsäteollisuus ry:hän ei tällaista sopimusta ollut koskaan halukas solmimaan.
Mietitäänpä hetki sitä, mitä tapahtuu, jos vaikka Teknologiateollisuus ry ilmoittaa, että sekin luopuu työmarkkinatoiminnasta. Ilmoituksella olisi suora vaikutus n. 34 000 Insinööriliiton jäseneen, joiden työpaikoilla noudatetaan teknologiateollisuuden, tietotekniikan palvelualan tai suunnittelu- ja konsulttialan työehtosopimuksia. Kuinka monella työpaikalla pystyttäisiin aidosti, tasapuolisesti ja avoimesti neuvottelemaan kaikista nyky TES:ien sisältämistä asiakohdista. Oma veikkaukseni on, että aika harvassa on ne työpaikat, joissa em. kriteerit täyttyisivät. Aika näyttää, miten käy, ja seuraavan TES-kierroksen jälkeen olemme varmaan tämänkin asian suhteen viisaampia. Ennen työehtosopimusjärjestelmän luomista asiat olivat toisin, jos työehdot eivät miellyttäneet, niin osoitettiin ulko-ovea. Niihin aikoihin ei kuitenkaan enää toivottavasti tarvitse palata. Ohessa ilmoitus, joka on julkaistu Hyvinkään Sanomissa 30.5.1928, se kertoo karulla tavalla, miten silloin hoidettiin paikalliset palkkaneuvottelut. Jyrki Kopperi, edunvalvonnasta vastaava vpj. Insinööriliitto IL ry |