TES -pöydässä tarjolla heikennyksiä

25.9.2019

Tietotekniikan palvelualan tes-neuvotteluiden toinen neuvottelutapaaminen työntekijöitä edustavien Tietoalan ja YTN tietoalan sekä työnantajia edustavan Teknologiateollisuuden välillä oli tänään. Tapaamisessa molemmat osapuolet esittelivät yksityiskohtaisemmat neuvottelutavoitteensa.
Teknologiateollisuus esitteli pitkän listan heikennysehdotuksia, jotka vaikuttavat suoraan alalla työskentelevien ansiotasoon”, sanoo Tietoala ry:n puheenjohtaja Jyrki Kopperi. ”Heikennyksien kohdistaminen tässä vaiheessa alan työntekijöihin, kun yritykset ovat tehneet vahvaa taloudellista tulosta jo pitkään ja alan liikevaihto on ollut kasvussa, tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Etenkin, kun vahvan kasvun ennakoidaan jatkuvan myös tulevina vuosina. Näinkö alan työntekijöiden tunnollisuus ja ahkeruus palkitaan?” Kopperi kysyy.

Tämän hetken tiedon valossa näyttää siltä, että neuvotteluista tulee pitkät ja vaikeat. Sen verran kaukana osapuolten lähtökohdat ovat toisiaan”, pohtii YTN tietoalan sopimusalavastaava Björn Wiemers.

Seuraava sovittu tapaaminen on keskiviikkona 2.10.2019.

Lue myös nämä

Tiedotteet

Työaika-asiat ja perhevapaat päivän neuvottelutapaamisen agendalla, luottamusmiehiltä voimakas tuki neuvottelijoille

Lue lisää
Tiedotteet

TES -neuvottelut jatkuivat

Lue lisää
Tiedotteet

Tietotekniikan palvelualan työehtosopimusneuvottelut alkoivat

Lue lisää